Olemme nyt pelanneet hyvän aikaa Vampire: The Masquarade peliä. Minuun on iskenyt ujous.
Pelaan hahmoa, jonka "pääteemana" on häpeä. Hän on vampyyri, oman pienen perhepiirinsä isä/johtaja (pelimaailmassa on jo synnynnäisiä vampyyreita, jollainen myös minun hahmoni Roy on). Royn ongelma on, että hän häpeää/vihaa vampyyriuttaan.
Itse mietin, että Royn häpeän taustalla on hänen ihmisvaimonsa kuolema. Vaimo kuoli Twilight-saagan oppien mukaisesti yrittäessään synnyttää vampyyrin lasta, itse asiassa kaksosia. Kaksoset ovat myös jonkinlaisia puolivampyyreita. Royn reaktio oli eristäytyä/eristää tyttärensä vampyyrisuvusta ja kieltää vampyyriuden olemassaolo. "Se on käyttäytymismalli, elämäntapavalinta", on usein Royn suusta kuultu iskulause.
Omassa mielessäni Roy on surusta sekaisin. Hän ei koskaan toipunut vaimonsa kuolemasta ja hän vihaa itseään ja luultavasti hän vihaa myös tyttäriään, tai ainakin sitä osaa näistä, joissa näkee itsensä. Sen sijaan vaimonsa muistoa Roy palvoo ja yrittää mustasukkaisesti muokata tyttäristään "hyviä", siis ihmisiä, joissa ei ole sitä pahaa, minkä he ovat perineet Roylta itseltään. Kaiken tämän Roy tuo esille murskaavalla hyökkäävyydellä ja vallankäytöllä.
Mielestäni ihan siisti fiktio-psykologia.
Mutta en saa tuotua sitä peliin. Olen ehkä jo niinkin ihastunut omaan luomukseeni, että sen peliin tuominen "väärällä tavalla" pelottaa. Hetken pitäisi olla täydellinen eikä sellaista hetkeä tietenkään tule.
Tai sitten kyse on pelosta. Roy vihaa tyttäriään, mutta pitää itseään sankarillisena, koska on hoivannut ja kasvattanut tyttärensä (kyllä, inspiraationa on Tywin Lannister). Mutta tämän ilmi tuominen ("Olisin oikeasti halunnut tappaa teidät, mutta en tehnyt sitä...") on sen verran raju hyökkäys kahden toisen pelaajan hahmoja vastaan, että ehkä pelkään heidänkin reaktioitaan. Siis pelaajien.
Kampanja alkaa kääntyä kohti loppusuoraansa, ehkä joudun hyväksymään sen, että jotkut "hienot jutut" elävät vain päässäni. Ehkä pelkään myös, että "hieno juttu" ei olekaan niin hieno muiden mielestä, vaan tyhmä, tylsä, suorastaan klisee. Ja muutkin ovat katsoneet Game of Thronesia.
Pelaan hahmoa, jonka "pääteemana" on häpeä. Hän on vampyyri, oman pienen perhepiirinsä isä/johtaja (pelimaailmassa on jo synnynnäisiä vampyyreita, jollainen myös minun hahmoni Roy on). Royn ongelma on, että hän häpeää/vihaa vampyyriuttaan.
Itse mietin, että Royn häpeän taustalla on hänen ihmisvaimonsa kuolema. Vaimo kuoli Twilight-saagan oppien mukaisesti yrittäessään synnyttää vampyyrin lasta, itse asiassa kaksosia. Kaksoset ovat myös jonkinlaisia puolivampyyreita. Royn reaktio oli eristäytyä/eristää tyttärensä vampyyrisuvusta ja kieltää vampyyriuden olemassaolo. "Se on käyttäytymismalli, elämäntapavalinta", on usein Royn suusta kuultu iskulause.
Omassa mielessäni Roy on surusta sekaisin. Hän ei koskaan toipunut vaimonsa kuolemasta ja hän vihaa itseään ja luultavasti hän vihaa myös tyttäriään, tai ainakin sitä osaa näistä, joissa näkee itsensä. Sen sijaan vaimonsa muistoa Roy palvoo ja yrittää mustasukkaisesti muokata tyttäristään "hyviä", siis ihmisiä, joissa ei ole sitä pahaa, minkä he ovat perineet Roylta itseltään. Kaiken tämän Roy tuo esille murskaavalla hyökkäävyydellä ja vallankäytöllä.
Mielestäni ihan siisti fiktio-psykologia.
Mutta en saa tuotua sitä peliin. Olen ehkä jo niinkin ihastunut omaan luomukseeni, että sen peliin tuominen "väärällä tavalla" pelottaa. Hetken pitäisi olla täydellinen eikä sellaista hetkeä tietenkään tule.
Tai sitten kyse on pelosta. Roy vihaa tyttäriään, mutta pitää itseään sankarillisena, koska on hoivannut ja kasvattanut tyttärensä (kyllä, inspiraationa on Tywin Lannister). Mutta tämän ilmi tuominen ("Olisin oikeasti halunnut tappaa teidät, mutta en tehnyt sitä...") on sen verran raju hyökkäys kahden toisen pelaajan hahmoja vastaan, että ehkä pelkään heidänkin reaktioitaan. Siis pelaajien.
Kampanja alkaa kääntyä kohti loppusuoraansa, ehkä joudun hyväksymään sen, että jotkut "hienot jutut" elävät vain päässäni. Ehkä pelkään myös, että "hieno juttu" ei olekaan niin hieno muiden mielestä, vaan tyhmä, tylsä, suorastaan klisee. Ja muutkin ovat katsoneet Game of Thronesia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti