Pelaisinko naista?

Olen pelannut vain yhdessä kampanjassa eli Noitahovissa ja yhdessä kertapelissä naishahmoa. Sen jälkeen en ole "halunnut" (halunnut on hieman liian vahva sana, kun olen pikemminkin vain päätynyt siihen) tehdä naishahmoa.


Sen sijaan peliporukkamme naispelaajat ovat pelanneet usein mies- ja naishahmoja. Siinä ei ole mitään ongelmallista. Mutta miksi minulle (ja ilmeisesti monelle muullekin miehelle eri keskusteluista päätellen) naishahmon pelaaminen on niin vaikeaa?


Yksi syy on se, että en oikeasti tiedä miten naishahmoa tulisi pelata. Noitahovissa PJ aina välillä unohti hahmoni olevan nainen ja puhutteli sitä miehenä. Kun ihmettelin, että enkö ole riittävän naisellinen, muut pelaajat totesivat, että en kyllä itse asiassa ole. En ole mielestäni mitenkään ylimaskuliininen, mutta jotain "vikaa" naishahmossani siis oli. En ole keksinyt, että mitä ja siksi en ole keksinyt myöskään, että miten pelata naista. Kertapelissä naishahmoni oli "ärsyttävä" (toki tarkoituksella, pelin luonteen huomioon ottaen).


Ja koska en tiedä, että miten niin pelkään syyllistyväni seuraaviin mokiin:
a) pelaan naishahmoa jotenkin yli- tai aliseksualisoiden; tai
b) vitsailen hahmolla


ja kun joukossa on oikeasti naisia, niin tuntuu, että nämä ovat tarkkoja siitä, että miten mies kuvaa naisen. Luultavasti ongelma on pikemminkin korvieni välissä, mutta osaamattomuus/ymmärtämättömyys yhdistettynä mokaamisen/loukkaamisen pelkoon lienee iso tekijä. Enkä suinkaan ole ongelmani kanssa yksin. Ylipäätänsä koko länsimaalaista viihdeteollisuutta syytetään naisnäkökulman unohtamisesta. Hollywood tai kirjallisuus yms. ei yksinkertaisesti osaa - kenties koska se on niin miehinen.

Minä pelaajana - olenko roolipelaaja itse asiassa lainkaan?

Roolipelikeskustelujen lukeminen ja erilaisten linkkien seuraaminen on johtanut lukemaan mielenkiintoisia foorumeita ja blogeja. Eräässä niissä käydään ajoittain aika kovaa sotaa siitä, että mitä on roolipelaaminen ja miten roolipelaamiseen liittyvät Dungeons&Dragons ja ns. forgelaiset roolipelit. Blogin kirjoittaja on sitkaasti ja tulisesti sitä mieltä, että jälkimmäiset eivät ole roolipelejä lainkaan. Hän käyttää niistä termejä Storygames, "tarinapelit".

Hänen pääpointtinsa on, että roolipeleissä tarkoituksena on, että pelaajat immersoituvat eli eläytyvät hahmoihinsa maailmassa, jota pelinjohtaja hallitsee "oikeudenmukaisena jumalana". Pelaajat eivät luo yhdessä pelinjohtajan kanssa tarinaa, vaan tarina syntyy jos on syntyäkseen yhteisestä kokemuksesta. Ja tätä kokemusta hänen mukaansa Storygamesit eivät tuota, koska niissä on päätarkoituksena luoda tarina tai "käsitellä jotain teemaa". Näin ollen, ne eivät ole roolipelejä.

Mikä taas johtaa siihen, että en itse ole tällä mittapuulla mitattuna roolipelaaja lainkaan.

Minähän en juuri immersoidu, vaan kerron nimenomaisesti tarinaa. Useimmat pelaamani pelitkin taitavat mennä näihin Storygames-luokkaan - tuttuja nimiä ainakin tuli vastaan. Ainoastaan pelaamaani Vampire: The Masquarade ei lasketa Storygames-luokkaan, mutta blogin perusteella sillä, että on pelannut Vampirea ei kannata kehuskella...

Havahduin tähän että en ole roolipelaaja, vaan kaiketi sitten tarinapelaaja tms., kun bloginkirjoittaja totesi, että lause "en välitä vaikka hahmoni kuolisi, kunhan siitä tulee hyvä tarina", ei koskaan ikinä milloinkaan kuulu roolipeliin.  Olen tainnut päästää tuon lauseen suustani useasti...


Sinällään näiden keskustelujen lukeminen on varsin avartavaa/mielenkiintoista. Ajoittain tuntuu ihan siltä, että kaikki ovat pohjimmiltaan samaa mieltä: ainoastaan käytetty kieli ja termit ovat erilaisia. Mutta keskustelu jatkuu...