Olen jotenkin oudon kiinnostunut "pahoista peleistä": siis peleistä, joissa pelataan ikäviä asioita. Esimerkkinä Matka, Vasenin tie, Läskit lakoon. Olen lukenut myös Gang Rapen säännöt.
Näistä peleistä olisin itse valmis pelaamaan Matkan ja Vasenin tien. Matka on omalaatuinen (onko se edes roolipeli?) ja tekstinä se oli mukaansa tempaava. Vasenin tie on jonkinlainen "lievempi" versio Matkasta. Tosin minusta itse asiassa kauheampi, sillä siinä missä Matka mässäilee kauheuksilla, Vasenin tie vihjailee ja siten se onnistuu luomaan todellista kauhua.
Läskit lakoon ja Gang Rape sen sijaan... Gang Rape ei pelinä kiinnosta minua alkuunkaan, se menee mielestäni jo eräänlaiseksi "kauhu/adrenaliini-narkkaamiseksi", jossa katsotaan kuinka hirveitä juttuja voidaankaan pelata... Siinä kurkistetaan jo liiankin syvälle ihmisen pimeyteen ja se ei välttämättä ole hyvä idea, varsinkin kun pelissä oikein määrätään että fantasiaa ei saa käyttää etäännyttämiskeinona. Mikä on pelin pointti? Mitä sen on tarkoitus opettaa meille pelaajille?
Hieman samoilla mietteillä olen Läskit lakoon pelin suhteen. Siinä pointtina on "vuotaminen" eli että pelimaailman tapahtumat vaikuttavat tosimaailmaan. Tämä varmistetaan mm. siten, että pelaajaporukan lihavin mies valitaan Läskiksi, jonka kimppuun muut pelaajat kohta tulevat sanallisesti käymään. Hahmo/pelaaja tulee väkisinkin sekoittumaan, koska jokainen näkee silmillään että tämä haukkumamme Läski on oikeastikin läski, kyse ei ole mielikuvituksesta. Se kauheus, mitä hänelle sanon, sanotaan oikeasti lihavalle. Tässä mielessä pelissä tuntuisi olevan jonkinlainen kieroutunut sadomasokistinen-vivahde
Kieroutunut siinä mielessä, että pelissä rikotaan sadomasokismin omia turvasääntöjä.
SPOILER:
Yhdessä pelin vaiheessa pelinjohtaja kertoo pelaajille, että Läskillä on turvasana (esim. "Punainen"). Jos Läski käyttää sitä, muiden pelaajien on lopetettava Läskin haukkuminen (eli Läskiin tekee oikeasti pahaa). Sitten vessapelaamisen perinteiden mukaisesti Läski viedään eri huoneeseen ja pelaajille kerrotaan, että "ei me sitten oikeasti totella sitä turvasanaa, antaa palaa vaan!"
Sadomasokistisissa leikeissähän turvasana on Pyhä. Sitä ei rikota. Sen rikkominen muuttaa kahden aikuisen yhteisymmärryksessä aloittaman leikin väkivallaksi, koska turvasanan käyttö osoittaa, että toinen EI enää halua tätä.
Mutta peli ei lopeta tähän... Nimittäin Läski tietää että turvasanaa ei tulla noudattamaan. Sen sijaan hänellä on oikea turvasana, jonka käyttäminen johtaa pelin keskeyttämiseen. Mutta vain pelinjohtaja ja Läski tietävät tämän sanan: muut pelaajat luulevat, että turvasana on se, jota he eivät saa noudattaa.
Ja lisää...
Läskin tehtävänä on lausua väärä turvasana jossain vaiheessa. Hänen tehtävänään on näytellä ahdistusta, mielensä pahoittamista, lausua turvasana ja näytellä kauhistunutta, kun pelaajat jatkavat verbaalista pahoinpitelyään. Moni peliä pelanneista ovat kertoneet, että Läskin vainoajien pelaaminen on oikeasti kammottavaa, koska toiseen pyyntöön saada olla rauhassa ei reagoida. Uskon, että onnistuessaan peli tarjoaa juuri tällaisen elämyksen.
Mutta olen miettinyt, että onko se sellainen kokemus, joka on jollain tavalla terapeuttinen? Mitä se tekee pelaajalle, joka rikkoo turvasanaa vastaan (vaikka hänelle myöhemmin kerrottaisiinkin, että se oli vain näytelmää se). Milgramin koetta on kritisoitu samoilla periaatteilla: onko viisasta/eettisesti oikein viedä ihmisiä tilanteeseen, joissa heille paljastuu jotain äärimmäisen ikävää heistä itsestään. Läskit lakoon-pelin pelaajat toki tietävät, että kohta ollaan ilkeitä: mutta ovatko he aina valmiita kohtaamaan sen miten ilkeitä me voimmekaan olla? Pelin vuoksi?
Ja miten se vaikuttaa ryhmän myöhempään tunnelmaan? Jos minulle sanottaisiin pelin aikana kammottavia asioita todellisesta ulkonäöstäni tai kuvailtaisiin miten epäonnistun asioissa koska näytän tältä, niin vaikuttaisiko se kuitenkin siihen miten näen itseni? Tai miten näen muut pelaajat? Ja entä ne muut? Pystyvätkö he "antamaan itselleen anteeksi" sen mitä sanoivat pelin aikana hahmolleni/minulle? Vai jäisivätkö nämä asiat hiertämään välejämme?
Olisi mielenkiintoista kuulla/lukea ihmisten kokemuksia tämän kaltaisesta pelistä?
Sillä voisin olla kiinnostunut itse asiassa pelaamaan Läskit lakoon-pelin. Ihan vain uteliaisuudesta (vaikka olenkin kyllä itseni täysin spoilannut)
Näistä peleistä olisin itse valmis pelaamaan Matkan ja Vasenin tien. Matka on omalaatuinen (onko se edes roolipeli?) ja tekstinä se oli mukaansa tempaava. Vasenin tie on jonkinlainen "lievempi" versio Matkasta. Tosin minusta itse asiassa kauheampi, sillä siinä missä Matka mässäilee kauheuksilla, Vasenin tie vihjailee ja siten se onnistuu luomaan todellista kauhua.
Läskit lakoon ja Gang Rape sen sijaan... Gang Rape ei pelinä kiinnosta minua alkuunkaan, se menee mielestäni jo eräänlaiseksi "kauhu/adrenaliini-narkkaamiseksi", jossa katsotaan kuinka hirveitä juttuja voidaankaan pelata... Siinä kurkistetaan jo liiankin syvälle ihmisen pimeyteen ja se ei välttämättä ole hyvä idea, varsinkin kun pelissä oikein määrätään että fantasiaa ei saa käyttää etäännyttämiskeinona. Mikä on pelin pointti? Mitä sen on tarkoitus opettaa meille pelaajille?
Hieman samoilla mietteillä olen Läskit lakoon pelin suhteen. Siinä pointtina on "vuotaminen" eli että pelimaailman tapahtumat vaikuttavat tosimaailmaan. Tämä varmistetaan mm. siten, että pelaajaporukan lihavin mies valitaan Läskiksi, jonka kimppuun muut pelaajat kohta tulevat sanallisesti käymään. Hahmo/pelaaja tulee väkisinkin sekoittumaan, koska jokainen näkee silmillään että tämä haukkumamme Läski on oikeastikin läski, kyse ei ole mielikuvituksesta. Se kauheus, mitä hänelle sanon, sanotaan oikeasti lihavalle. Tässä mielessä pelissä tuntuisi olevan jonkinlainen kieroutunut sadomasokistinen-vivahde
Kieroutunut siinä mielessä, että pelissä rikotaan sadomasokismin omia turvasääntöjä.
SPOILER:
Yhdessä pelin vaiheessa pelinjohtaja kertoo pelaajille, että Läskillä on turvasana (esim. "Punainen"). Jos Läski käyttää sitä, muiden pelaajien on lopetettava Läskin haukkuminen (eli Läskiin tekee oikeasti pahaa). Sitten vessapelaamisen perinteiden mukaisesti Läski viedään eri huoneeseen ja pelaajille kerrotaan, että "ei me sitten oikeasti totella sitä turvasanaa, antaa palaa vaan!"
Sadomasokistisissa leikeissähän turvasana on Pyhä. Sitä ei rikota. Sen rikkominen muuttaa kahden aikuisen yhteisymmärryksessä aloittaman leikin väkivallaksi, koska turvasanan käyttö osoittaa, että toinen EI enää halua tätä.
Mutta peli ei lopeta tähän... Nimittäin Läski tietää että turvasanaa ei tulla noudattamaan. Sen sijaan hänellä on oikea turvasana, jonka käyttäminen johtaa pelin keskeyttämiseen. Mutta vain pelinjohtaja ja Läski tietävät tämän sanan: muut pelaajat luulevat, että turvasana on se, jota he eivät saa noudattaa.
Ja lisää...
Läskin tehtävänä on lausua väärä turvasana jossain vaiheessa. Hänen tehtävänään on näytellä ahdistusta, mielensä pahoittamista, lausua turvasana ja näytellä kauhistunutta, kun pelaajat jatkavat verbaalista pahoinpitelyään. Moni peliä pelanneista ovat kertoneet, että Läskin vainoajien pelaaminen on oikeasti kammottavaa, koska toiseen pyyntöön saada olla rauhassa ei reagoida. Uskon, että onnistuessaan peli tarjoaa juuri tällaisen elämyksen.
Mutta olen miettinyt, että onko se sellainen kokemus, joka on jollain tavalla terapeuttinen? Mitä se tekee pelaajalle, joka rikkoo turvasanaa vastaan (vaikka hänelle myöhemmin kerrottaisiinkin, että se oli vain näytelmää se). Milgramin koetta on kritisoitu samoilla periaatteilla: onko viisasta/eettisesti oikein viedä ihmisiä tilanteeseen, joissa heille paljastuu jotain äärimmäisen ikävää heistä itsestään. Läskit lakoon-pelin pelaajat toki tietävät, että kohta ollaan ilkeitä: mutta ovatko he aina valmiita kohtaamaan sen miten ilkeitä me voimmekaan olla? Pelin vuoksi?
Ja miten se vaikuttaa ryhmän myöhempään tunnelmaan? Jos minulle sanottaisiin pelin aikana kammottavia asioita todellisesta ulkonäöstäni tai kuvailtaisiin miten epäonnistun asioissa koska näytän tältä, niin vaikuttaisiko se kuitenkin siihen miten näen itseni? Tai miten näen muut pelaajat? Ja entä ne muut? Pystyvätkö he "antamaan itselleen anteeksi" sen mitä sanoivat pelin aikana hahmolleni/minulle? Vai jäisivätkö nämä asiat hiertämään välejämme?
Olisi mielenkiintoista kuulla/lukea ihmisten kokemuksia tämän kaltaisesta pelistä?
Sillä voisin olla kiinnostunut itse asiassa pelaamaan Läskit lakoon-pelin. Ihan vain uteliaisuudesta (vaikka olenkin kyllä itseni täysin spoilannut)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti