Viime vuoden lopulta lähtien olemme pelanneet jeeppi-pelejä varsin näytelmällisellä otteella. Porukka on pysynyt suurin piirtein kasassa, mutta pientä hajoamista/poisjäämistä on kuukausien aikana sattunut työ- ym. kiireiden vuoksi. Joten kun nyt sunnuntaina pelasimme kevätkauden viimeisen jeeppipelin, oli paikalla enää neljä pelaajaa, kun vuoden vaihteessa paikalla oli seitsemän.
On siis pienen yhteenvedon aika.
Peliporukkaa ja muiden yksittäisiä suorituksia en aio arvioida, mutta sen verran voisi sanoa, että meillä oli hyvä ja innostunut porukka ja hyvä pelinjohtaja ja pelaaminen porukalla oli hauskaa.
Mutta sitten niistä peleistä:
1) Variksen hautajaiset (Tim Hutchings: "Crow Funeral")
Varisparvi kokoontuu kuolleen toverinsa ruumiin ympärille. Mikä tappoi variksen, siitä parvi yrittää nyt päästä selville. Jokaisella variksella on oma teoriansa, mutta aina on myös vaarana, että erimielisyydet hajottavat parven.
Ensimmäinen kerta kun porukka, josta osa oli kokemattomimpia pelaajia, oli koolla. Siihen nähden peli oli hyvä lämmittelypeli, porukka tuli tutuksi toisilleen. Pelin sisältö ei itsessään ollut mitenkään tajunnanräjäyttävää, homma meni aika komedialliseksi. Oli hauskaa. Oma suoritus oli aika sellainen taskulämmin.
Varisparvi kokoontuu kuolleen toverinsa ruumiin ympärille. Mikä tappoi variksen, siitä parvi yrittää nyt päästä selville. Jokaisella variksella on oma teoriansa, mutta aina on myös vaarana, että erimielisyydet hajottavat parven.
Ensimmäinen kerta kun porukka, josta osa oli kokemattomimpia pelaajia, oli koolla. Siihen nähden peli oli hyvä lämmittelypeli, porukka tuli tutuksi toisilleen. Pelin sisältö ei itsessään ollut mitenkään tajunnanräjäyttävää, homma meni aika komedialliseksi. Oli hauskaa. Oma suoritus oli aika sellainen taskulämmin.
2) Stoke-Birmingham 0-0 (Tomas H.V. Mørkrid)
Kolme ystävystä on matkannut Englantiin katsomaan suosikkijalkapallojoukkueensa Stoken peliä Birminghamia vastaan. Ottelu oli vähätapahtumainen ja tylsä. Nyt ystävät viettävät aikaansa baarissa, taksissa ja lentokentällä ennen kotimatkaa. Hekin ovat tylsiä tyyppejä, joilla on tylsä elämä.
Olen pelannut tämän aiemminkin, ja pidin kovasti. Pelissä on ainesta sellaiseen kaurismäkeläiseen/ brittiläiseen deadpan-huumoriin tai sitten Kummeli-huumoriin, kun hahmot kertovat tylsiä juttuja tylsistä elämistään ja missään vaiheessa homma ei saa mennä mielenkiintoiseksi. Peli on suorastaan tragikoominen, koska tuotahan se ihmisten elämä monesti arkisine iloineen ja huolineen on. Harva meistä elää elämää, joka olisi muiden mielestä oikeasti todella mielenkiintoinen.
Pelistä tuli mieleen tämä Kummeli-sketsi:
https://www.youtube.com/watch?v=UEAODfVyPs0
3) Ratkaiseva päätös (Greg Stolze: "Executive Decision)
Viisaat poliitikot istuvat koolla ja pohtivat ratkaisuja suuriin ongelmiin. Tulokset voivat olla yllättäviä.
Pelattiin muistaakseni pari-kolme kertaa niin että hallituksen ministerit ja pääministerit välillä vaihtuivat. Yhtä aikaa saattoi olla käynnissä useampi ongelma, johon piti löytää ratkaisu. Huutamista, komiikkaa, lehmänkauppoja, yllättäviä päätöksiä. Minun hahmoni oli siinä mielessä onnistunut, että en joutunut vaihtamaan sitä kertaakaan, vaikka en tainnut pääministeriksi/presidentiksi päästä kertaakaan.
4) Vasenin tie (Mikkel Bækgaard: "Vasen")
Vasenin tien päässä on kodinkonekorjaamo, jossa asuu onnellinen perhe: isä, äiti, tytär ja poika. Vaan onko perhe sittenkään niin onnellinen? Tytär on sisäoppilaitoksessa, perheen pieni poika pakenee mielikuvitusmaailmaan. Isä vauhkoaa kastikkeen suolasta. Onneksi ystäväpariskunta tulee pian kylään ja tuo mukanaan pizzaa... Peli kertoo lasten hyväksikäytöstä, salaisuuksista ja pelosta puuttua asioihin.
Tästä olen kirjoittanut blogiin aiemminkin. Oma suoritus oli vähän sellainen "njäh..." ja jälkikäteen ajateltuna peli hajosi joissain kohtauksissa. Pelistä on jäänyt kuitenkin pääasiassa ihan hyvä mieli, mutta uutuudenviehätys varmaan vaikutti asiaan myös.
5) Samaan aikaan toisaalla (Tor Kjetil Edland: "Things That Happen To Other People")
Samaan aikaan toisaalla-peli kertoo kolmesta ystävästä, jotka vaeltavat sisällissodan repimän kotimaansa halki kohti turvapaikkaa eli pakolaisuutta.
Tässä pelissä en ollut pääroolissa, vaan pelasin sivuhahmoja, joita päähahmot kohtasivat matkallaan kohti pakolaisleiriä. Olin leipuri, joka kieltäytyy myymästä leipää, ystävä, joka jää sota-alueelle, hallituksen joukkojen sotilas, kapinallissotilas, joka ryöstää pakenijoiden auton... Paljon erilaisia rooleja, joista osa tuli vedettyä paremmin, osa heikommin.
Pelissä oli "väliaika", jonka aikana oli tarkoitus soittaa tunnelmallista musiikkia. Ei toiminut minusta; pikemminkin väliaika rikkoi tiivistyneen tunnelman ja toinen puoliaika oli itseltä jo heikompi veto kuin ensimmäinen.
Välillä peli meni -varsinkin toisella puoliajalla - sellaiseksi naureskeluksi. Pidän tragikomiikasta ja/tai mustasta huumorista, mutta molemmat ovat vaikeita lajeja ja menevät herkästi ihan puhtaan pelleilyn puolelle. Vaikea on sanoa, että missä määrin kyse oli vakavan pelisisällön aiheuttamista defensseistä, kun kenenkään pään sisään ei näe. Omalta osaltani kyse oli myös tyylitajun menettämisestä: eli vakava peli tuli ajoittain pilattua yrittämällä olla hauska. Olen huomannut omasta pelitavastani, että joskus sitä saattaa ikään kuin lipsahtaa väärille raiteille ja sieltä ei pääse pois. Ei silloinkaan, vaikka itsekin tiedostaisi, että tämä menee nyt liian pitkälle.
6) Taste For Murder (Graham Wamsley: "Taste for Murder")
Englantilaisessa maalaiskartanossa tapahtuu kummia: oudot perhesuhteet tulevat valoon ja lopulta joku kuolee. Kuka on murhaaja?
Ongelmaksi tässä vedossa tuli itselle se, että olimme uudessa pelipaikassa, jonka ilmanvaihto oli oikeasti aika huono. Hapenpuute alkoi tuntua päänsärkynä ja väsymyksenä: hahmoni oli minulle aika tyypillinen sika-hahmo, häijy ja vallanhimoinen patriarkka, hivenen typerä, ajoittain koominen kevennys. En siis varsinaisesti päässyt kokemaan mitään sellaista, mitä en olisi jo kokenut aiemminkin. Mikä on tietysti oma vika. En haastanut itseäni riittävästi.
7) Hetki ennen uppoamista (Magnus Jakobsson: "Until We Sink")
Saari, joka on uppoamassa meren pohjaan. Salaisuuksia, murhia, ihmissuhderiitoja.
Huomasin aika nopeasti, että hahmoni on yksi vitsi, yksinkertainen ja vahva mies ja siinä se. Peli hajosi aika pahasti yksittäisiksi kohtauksiksi, joilla ei juuri ollut yhtenäistä sisältöä. Kukaan ei ottanut päähenkilön paikkaa, ja koska peli pelattiin hyvin larppimaisesti, ei itsellä ollut aina aavistustakaan, että mitä muualla tapahtuu. Sama ongelma vaivasi muitakin. Se hajotti pelin yhtenäistä juonta (eli toisin sanoen - sitä ei syntynyt)
8) A Penny for MyThoughts (Paul Tevis)
Kolme ihmistä yrittää saada muistinsa takaisin - mutta onko muistamattomuus sittenkin siunaus?
Noh, hahmoni oli jälleen ihmishirviö. Peli oli yhteistä tarinankerrontaa, ja koin sen välillä aika ahdistavaksikin, kun mielessä ei liikkunut juuri mitään ja jotain piti vain vääntää. Ja huomasin myös, että minuun pikkaisen iski kilpailuhenkisyys sen suhteen, että miten pelimerkkejä jaettiin (saamalla pelimerkkejä pääsit pääkertojaksi seuraavaan vaiheeseen).
Viimeisellä kerralla pelattiin sitten "Matka" (Fredrik Åkerlind: "The Road"), jota itse olen odottanut kovasti. Siitä juttua ehkä joskus myöhemmin.
Päivitys: korjattu pelien nimet ja tekijät.
Kolme ystävystä on matkannut Englantiin katsomaan suosikkijalkapallojoukkueensa Stoken peliä Birminghamia vastaan. Ottelu oli vähätapahtumainen ja tylsä. Nyt ystävät viettävät aikaansa baarissa, taksissa ja lentokentällä ennen kotimatkaa. Hekin ovat tylsiä tyyppejä, joilla on tylsä elämä.
Olen pelannut tämän aiemminkin, ja pidin kovasti. Pelissä on ainesta sellaiseen kaurismäkeläiseen/ brittiläiseen deadpan-huumoriin tai sitten Kummeli-huumoriin, kun hahmot kertovat tylsiä juttuja tylsistä elämistään ja missään vaiheessa homma ei saa mennä mielenkiintoiseksi. Peli on suorastaan tragikoominen, koska tuotahan se ihmisten elämä monesti arkisine iloineen ja huolineen on. Harva meistä elää elämää, joka olisi muiden mielestä oikeasti todella mielenkiintoinen.
Pelistä tuli mieleen tämä Kummeli-sketsi:
https://www.youtube.com/watch?v=UEAODfVyPs0
3) Ratkaiseva päätös (Greg Stolze: "Executive Decision)
Viisaat poliitikot istuvat koolla ja pohtivat ratkaisuja suuriin ongelmiin. Tulokset voivat olla yllättäviä.
Pelattiin muistaakseni pari-kolme kertaa niin että hallituksen ministerit ja pääministerit välillä vaihtuivat. Yhtä aikaa saattoi olla käynnissä useampi ongelma, johon piti löytää ratkaisu. Huutamista, komiikkaa, lehmänkauppoja, yllättäviä päätöksiä. Minun hahmoni oli siinä mielessä onnistunut, että en joutunut vaihtamaan sitä kertaakaan, vaikka en tainnut pääministeriksi/presidentiksi päästä kertaakaan.
4) Vasenin tie (Mikkel Bækgaard: "Vasen")
Vasenin tien päässä on kodinkonekorjaamo, jossa asuu onnellinen perhe: isä, äiti, tytär ja poika. Vaan onko perhe sittenkään niin onnellinen? Tytär on sisäoppilaitoksessa, perheen pieni poika pakenee mielikuvitusmaailmaan. Isä vauhkoaa kastikkeen suolasta. Onneksi ystäväpariskunta tulee pian kylään ja tuo mukanaan pizzaa... Peli kertoo lasten hyväksikäytöstä, salaisuuksista ja pelosta puuttua asioihin.
Tästä olen kirjoittanut blogiin aiemminkin. Oma suoritus oli vähän sellainen "njäh..." ja jälkikäteen ajateltuna peli hajosi joissain kohtauksissa. Pelistä on jäänyt kuitenkin pääasiassa ihan hyvä mieli, mutta uutuudenviehätys varmaan vaikutti asiaan myös.
5) Samaan aikaan toisaalla (Tor Kjetil Edland: "Things That Happen To Other People")
Samaan aikaan toisaalla-peli kertoo kolmesta ystävästä, jotka vaeltavat sisällissodan repimän kotimaansa halki kohti turvapaikkaa eli pakolaisuutta.
Tässä pelissä en ollut pääroolissa, vaan pelasin sivuhahmoja, joita päähahmot kohtasivat matkallaan kohti pakolaisleiriä. Olin leipuri, joka kieltäytyy myymästä leipää, ystävä, joka jää sota-alueelle, hallituksen joukkojen sotilas, kapinallissotilas, joka ryöstää pakenijoiden auton... Paljon erilaisia rooleja, joista osa tuli vedettyä paremmin, osa heikommin.
Pelissä oli "väliaika", jonka aikana oli tarkoitus soittaa tunnelmallista musiikkia. Ei toiminut minusta; pikemminkin väliaika rikkoi tiivistyneen tunnelman ja toinen puoliaika oli itseltä jo heikompi veto kuin ensimmäinen.
Välillä peli meni -varsinkin toisella puoliajalla - sellaiseksi naureskeluksi. Pidän tragikomiikasta ja/tai mustasta huumorista, mutta molemmat ovat vaikeita lajeja ja menevät herkästi ihan puhtaan pelleilyn puolelle. Vaikea on sanoa, että missä määrin kyse oli vakavan pelisisällön aiheuttamista defensseistä, kun kenenkään pään sisään ei näe. Omalta osaltani kyse oli myös tyylitajun menettämisestä: eli vakava peli tuli ajoittain pilattua yrittämällä olla hauska. Olen huomannut omasta pelitavastani, että joskus sitä saattaa ikään kuin lipsahtaa väärille raiteille ja sieltä ei pääse pois. Ei silloinkaan, vaikka itsekin tiedostaisi, että tämä menee nyt liian pitkälle.
6) Taste For Murder (Graham Wamsley: "Taste for Murder")
Englantilaisessa maalaiskartanossa tapahtuu kummia: oudot perhesuhteet tulevat valoon ja lopulta joku kuolee. Kuka on murhaaja?
Ongelmaksi tässä vedossa tuli itselle se, että olimme uudessa pelipaikassa, jonka ilmanvaihto oli oikeasti aika huono. Hapenpuute alkoi tuntua päänsärkynä ja väsymyksenä: hahmoni oli minulle aika tyypillinen sika-hahmo, häijy ja vallanhimoinen patriarkka, hivenen typerä, ajoittain koominen kevennys. En siis varsinaisesti päässyt kokemaan mitään sellaista, mitä en olisi jo kokenut aiemminkin. Mikä on tietysti oma vika. En haastanut itseäni riittävästi.
7) Hetki ennen uppoamista (Magnus Jakobsson: "Until We Sink")
Saari, joka on uppoamassa meren pohjaan. Salaisuuksia, murhia, ihmissuhderiitoja.
Huomasin aika nopeasti, että hahmoni on yksi vitsi, yksinkertainen ja vahva mies ja siinä se. Peli hajosi aika pahasti yksittäisiksi kohtauksiksi, joilla ei juuri ollut yhtenäistä sisältöä. Kukaan ei ottanut päähenkilön paikkaa, ja koska peli pelattiin hyvin larppimaisesti, ei itsellä ollut aina aavistustakaan, että mitä muualla tapahtuu. Sama ongelma vaivasi muitakin. Se hajotti pelin yhtenäistä juonta (eli toisin sanoen - sitä ei syntynyt)
8) A Penny for MyThoughts (Paul Tevis)
Kolme ihmistä yrittää saada muistinsa takaisin - mutta onko muistamattomuus sittenkin siunaus?
Noh, hahmoni oli jälleen ihmishirviö. Peli oli yhteistä tarinankerrontaa, ja koin sen välillä aika ahdistavaksikin, kun mielessä ei liikkunut juuri mitään ja jotain piti vain vääntää. Ja huomasin myös, että minuun pikkaisen iski kilpailuhenkisyys sen suhteen, että miten pelimerkkejä jaettiin (saamalla pelimerkkejä pääsit pääkertojaksi seuraavaan vaiheeseen).
Viimeisellä kerralla pelattiin sitten "Matka" (Fredrik Åkerlind: "The Road"), jota itse olen odottanut kovasti. Siitä juttua ehkä joskus myöhemmin.
Päivitys: korjattu pelien nimet ja tekijät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti