Mietin tässä pelin jälkeen, että onko D&D miten paljon loppujen lopuksi roolipelaamista? Ei ehkä ainakaan siten mitä itse pidän roolipelaamisena. Minulle roolipelaaminen on hyvin draamakeskeistä ja hahmovetoista. Sen anti on pelattuna pitkälti kiinni pelaajista ja heidän hahmoina tekemistään valinnoista.
D&D taas tuntuu haastevetoisena muistuttavan enemmän Nintendon 8-bittisiä tasohyppelypelejä. Onhan näissäkin se hahmo, mutta hahmo on loppujen lopuksi aika ohut silaus. Pääpointti on siinä, miten hyvin pelaajan hoksottimet pelaavat. Hahmot tekevät yhteistyötä, koska se vain on viisasta tehdä niin, ei pohtia sitä, että tulisivatko kirkon uskollinen ritari ja pakanallinen velho oikeasti toimeen. Tieto aiemmilta kampanjoilta välittyy pelaajien kautta hahmoille, koska pointtina ei ole se, miten hyvin cleric-hahmoni onnistuu pumppaamaan tietoa paikallisen kirkon kappalaiselta, vaan se, että saamme luolaston ryöstettyä.
Onhan se viihdyttävää, hauskaa, mutta henkilökohtainen "taiteellinen arvostukseni" putoaa kyllä draamapelien puoleen.
D&D taas tuntuu haastevetoisena muistuttavan enemmän Nintendon 8-bittisiä tasohyppelypelejä. Onhan näissäkin se hahmo, mutta hahmo on loppujen lopuksi aika ohut silaus. Pääpointti on siinä, miten hyvin pelaajan hoksottimet pelaavat. Hahmot tekevät yhteistyötä, koska se vain on viisasta tehdä niin, ei pohtia sitä, että tulisivatko kirkon uskollinen ritari ja pakanallinen velho oikeasti toimeen. Tieto aiemmilta kampanjoilta välittyy pelaajien kautta hahmoille, koska pointtina ei ole se, miten hyvin cleric-hahmoni onnistuu pumppaamaan tietoa paikallisen kirkon kappalaiselta, vaan se, että saamme luolaston ryöstettyä.
Onhan se viihdyttävää, hauskaa, mutta henkilökohtainen "taiteellinen arvostukseni" putoaa kyllä draamapelien puoleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti