Roolipelitiedotuksessa haastettiin vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: "Miksi harrastat roolipelaamista ja mitä se sinulle merkitsee?"
Miksi?
Aiemmin olisin vastannut, että minulle roolipelaaminen on ennen kaikkea ystävien kanssa vietettyä aikaa. Tämä vastaus antaisi ikään kuin ymmärtää, että roolipelaaminen tulee siinä mukana, mutta yhtä hyvin sen tilalla voisi olla joku muukin asia.
Mutta luulen, että tuo vastaus on asioiden yksinkertaistamista.
Vaikka tosiasia on, että roolipelaamisessa on minulle edelleen hyvin paljon kyse juuri ystävistä ja heidän kanssaan vietetystä ajasta, olen pelannut ihmisten kanssa, joita en nyt sentään (vielä) määrittelisi varsinaisesti ystävikseni. Pikemminkin tutuiksi, kavereiksi, uusiksi tuttavuuksiksi, mukaviksi tyypeiksi, potentiaalisiksi ystäviksi. Se, että olen pelannut heidän kanssaan ja mielelläni, viittaisi siihen, että roolipelaaminen on itsessään jo jotain tärkeämpää kuin pelkkä ystävyyden hoitamisen väline.
Minulle roolipelaamisessa on ennen kaikkea kyse luovuudesta yhdessä muiden kanssa. Telepatiasta jopa. Joukko ihmisiä kerääntyy saman pöydän ääreen ja kertoo yhdessä yhteisen tarinan. Parhaimmillaan roolipelaaminen on telepaattista joukkuepeliä. Minä tuon jonkun aiheen pöytään, muut tarttuvat siihen, kehittävät sitä, kuljettavat sitä eteenpäin, tekevät siitä omansa. Tai minä tartun jonkun muun hyvään ideaan. Hienointa on juuri tämä yhdessä "riffailu", ideoiden yhteinen kehittäminen, jazz-meininki. Kun yhteinen mieli vie tarinan johonkin suuntaan, mihin et olisi ikinä uskonut sen päätyvän, mutta kun jälkeenpäin mietit kerrottua tarinaa, niin tajuat "että totta, tähän loppuratkaisuun viitattiin jo alussa..." Se on hämmentävä tunne, koska tarina kuitenkin keksitään/löydetään siinä hetkessä. Se saa minut uskomaan siihen Stephen Kingin ajatukseen, että ei tarinoita varsinaisesti luoda, vaan ne löydetään.
Ja tietenkin välillä olet sitä mieltä, että olisit kyennyt yksinäsi kehittämään paremman käänteen, mutta silloinkin voi tuntea tyytyväisyyttä omasta erinomaisuudestaan ja leikkiä väärinymmärrettyä taiteilijaa. Mutta joka tapauksessa yhteinen mieli löytää ne tarinat tehokkaasti, varsinkin jos sitä ohjaa ystäväjoukko.
Mitä?
Roolipelaaminen on antanut minulle uusia ystäviä, kokemuksia, joihin en olisi uskonut pystyväni. Fiktio on arka aihe, koska kertomalla fiktiota paljastat myös aina itsestäsi jotain. Ja olen kertonut suhteellisen tuntemattomien ihmisten kanssa mielenkiintoista fiktiota, paljastanut itsestäni asioita (ainakin omasta mielestäni).
Roolipelaaminen antaa minulle pakomahdollisuuden tosielämästä, mahdollisuuden olla jokin muu. Se voi tarkoittaa jokseenkin "aivotonta" viihdettä, mutta myös syvällistä ja ajatuksia herättävää tarinaa. Hyvä roolipeli saa minut miettimään, energiseksi, iloiseksi, surulliseksikin joskus, mutta tarpeekseni en ole siitä vielä saanut.
Miksi?
Aiemmin olisin vastannut, että minulle roolipelaaminen on ennen kaikkea ystävien kanssa vietettyä aikaa. Tämä vastaus antaisi ikään kuin ymmärtää, että roolipelaaminen tulee siinä mukana, mutta yhtä hyvin sen tilalla voisi olla joku muukin asia.
Mutta luulen, että tuo vastaus on asioiden yksinkertaistamista.
Vaikka tosiasia on, että roolipelaamisessa on minulle edelleen hyvin paljon kyse juuri ystävistä ja heidän kanssaan vietetystä ajasta, olen pelannut ihmisten kanssa, joita en nyt sentään (vielä) määrittelisi varsinaisesti ystävikseni. Pikemminkin tutuiksi, kavereiksi, uusiksi tuttavuuksiksi, mukaviksi tyypeiksi, potentiaalisiksi ystäviksi. Se, että olen pelannut heidän kanssaan ja mielelläni, viittaisi siihen, että roolipelaaminen on itsessään jo jotain tärkeämpää kuin pelkkä ystävyyden hoitamisen väline.
Minulle roolipelaamisessa on ennen kaikkea kyse luovuudesta yhdessä muiden kanssa. Telepatiasta jopa. Joukko ihmisiä kerääntyy saman pöydän ääreen ja kertoo yhdessä yhteisen tarinan. Parhaimmillaan roolipelaaminen on telepaattista joukkuepeliä. Minä tuon jonkun aiheen pöytään, muut tarttuvat siihen, kehittävät sitä, kuljettavat sitä eteenpäin, tekevät siitä omansa. Tai minä tartun jonkun muun hyvään ideaan. Hienointa on juuri tämä yhdessä "riffailu", ideoiden yhteinen kehittäminen, jazz-meininki. Kun yhteinen mieli vie tarinan johonkin suuntaan, mihin et olisi ikinä uskonut sen päätyvän, mutta kun jälkeenpäin mietit kerrottua tarinaa, niin tajuat "että totta, tähän loppuratkaisuun viitattiin jo alussa..." Se on hämmentävä tunne, koska tarina kuitenkin keksitään/löydetään siinä hetkessä. Se saa minut uskomaan siihen Stephen Kingin ajatukseen, että ei tarinoita varsinaisesti luoda, vaan ne löydetään.
Ja tietenkin välillä olet sitä mieltä, että olisit kyennyt yksinäsi kehittämään paremman käänteen, mutta silloinkin voi tuntea tyytyväisyyttä omasta erinomaisuudestaan ja leikkiä väärinymmärrettyä taiteilijaa. Mutta joka tapauksessa yhteinen mieli löytää ne tarinat tehokkaasti, varsinkin jos sitä ohjaa ystäväjoukko.
Mitä?
Roolipelaaminen on antanut minulle uusia ystäviä, kokemuksia, joihin en olisi uskonut pystyväni. Fiktio on arka aihe, koska kertomalla fiktiota paljastat myös aina itsestäsi jotain. Ja olen kertonut suhteellisen tuntemattomien ihmisten kanssa mielenkiintoista fiktiota, paljastanut itsestäni asioita (ainakin omasta mielestäni).
Roolipelaaminen antaa minulle pakomahdollisuuden tosielämästä, mahdollisuuden olla jokin muu. Se voi tarkoittaa jokseenkin "aivotonta" viihdettä, mutta myös syvällistä ja ajatuksia herättävää tarinaa. Hyvä roolipeli saa minut miettimään, energiseksi, iloiseksi, surulliseksikin joskus, mutta tarpeekseni en ole siitä vielä saanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti