Olen pelannut Dungeons&Dragonsia nyt kaksi kertaa. Yhden pelisession pituus on n. 3-5 tuntia. Tällä porukalla ei ole paljoa käytetty aikaan sellaiseen yleiseen ihmettelyyn, vaan peliin on käyty kiinni hetimiten kun kaikki ovat saaneet takamuksensa penkkiin. Ryhmään kuuluu hieman vaihtelevalla koostumuksella pelinjohtaja + neljästä viiteen pelaajaa.
Pelinjohtajalta vakoilin tiedon, että sääntöjärjestelmänä on Swords & Wizardry: Whitebox (joo, ei nimi oikeasti sano minulle mitään. Kunhan prassailen).
Pelin alkaessa tein heti ensimmäisen virheen: aloin laatia hahmolleni persoonaa. Tämä paljastui turhaksi työksi siinä vaiheessa, kun peli todenteolla alkoi ja pelaajahahmoja alkoi putoilla ympäriltä kuin kärpäsiä. Ensimmäisen pelisession päätyttyä pelaajahahmoja oli kuollut se puolisen tusinaa.
Toinen turhuus oli draamapelaamisvaistoni: lähdin hakemaan interaktiota muiden pelaajahahmojen ja sivuhahmojen kanssa. Olin aloittelemassa jälleen pitkiä keskusteluja, joissa tietoja olisi vaihdettu ja juttuja kerrottu. Persoonia se valoitti, mutta tässä pelityypissä se vei vain aikaa. Oikea ratkaisu olisi ollut: Suoraan vain seikkailua kohti!
Oma hahmoni pysyi hengissä yllättävän kauan, mutta joku hiisi senkin sitten lopulta muussasi. Hävisin aloiteheiton, joten PJ heitti sitten kahdella heitolla minut kuoliaaksi: ensin meni suojauksen läpi niin että kosahti ja seuraava heitto pudotti kestävyyspisteet nolliin. Sain seuraavaksi hahmokseni sitten yhden palkollisen, joka taisi sekin kuolla heti kättelyssä (en edes muista enää). Kun ainoa hengissä selvinnyt pelaajahahmo luikki takaisin kylään retkue saatiin uudelleen kokoon ja lähdimme lyömään päätämme taas Karjalan mäntyyn: ei se temppeli nyt vaan voi niin paha olla!
Aiemmin tylsiksi/typeriksi epäilemäni vaiheet, eli hahmon tekeminen noppia heittelemällä ja varustelistan laatiminen olivatkin itse asiassa hauskoja. Uskoisin sen johtuneen siitä, että kaikki pelasivat vähän "kieli poskessa"-mentaliteetilla. Olisihan sitä voinut nysvätä tuntitolkullakin pohtimalla hankkiako kirves vai keihäs. Ja todeta lopuksi että ei ole varaa kumpaankaan.
Hahmojen luominen nopilla oli simppeliä ja itse asiassa aika kivasti ratkaisi pelkoni siitä, että kun hahmot kuolevat tasaisesti, niin eivätkö ne sitten vain ole persoonattomia klooneja? Eivät ainakaan lähtökohtaisesti, sillä nopat arpovat sattumanlakien mukaisesti hahmon ominaisuudet. Ensimmäinen hahmoni oli noppien tuloksen vuoksi voimiltaan vahva, mutta viisaudeltaan pökkelö. Siis soturi. Toinen hahmo (joka yhä edelleen pyristelee tässä 900-luvulle sijoittuvassa pseudohistoriassa elävien kirjoissa) on taas viksu ja ketterä, mutta ihan onneton ripuliranne mitä voimiin tulee. Siis noita/velho.
Päällimmäinen mielikuva: ei tämä nyt mitään syvällistä draamaa ole tai tarinankerrontaa parhaimmillaan. Fiilis oli pikemminkin kuin Nintendo 8-bittistä pelatessa. Juoni on aika olematon, tehtävät ovat vaikeita ja selviytyminen perustuu yritykseen ja erehdykseen. Uusia yrityksiä ei tule, mutta kun aikasi tahkoat, niin opit lopulta mikä liike välttää ikävän kuoleman ja pääset eteenpäin!
Ja tästä huolimatta oli hauskaa/outoa huomata kiintyvänsä omaan tykinruokaansa. Siitä joskus toiste.
PS. En välttämättä hallitse alan/skenen kaikkea sanastoa, joten... Minkäs teet.
Pelinjohtajalta vakoilin tiedon, että sääntöjärjestelmänä on Swords & Wizardry: Whitebox (joo, ei nimi oikeasti sano minulle mitään. Kunhan prassailen).
Pelin alkaessa tein heti ensimmäisen virheen: aloin laatia hahmolleni persoonaa. Tämä paljastui turhaksi työksi siinä vaiheessa, kun peli todenteolla alkoi ja pelaajahahmoja alkoi putoilla ympäriltä kuin kärpäsiä. Ensimmäisen pelisession päätyttyä pelaajahahmoja oli kuollut se puolisen tusinaa.
Toinen turhuus oli draamapelaamisvaistoni: lähdin hakemaan interaktiota muiden pelaajahahmojen ja sivuhahmojen kanssa. Olin aloittelemassa jälleen pitkiä keskusteluja, joissa tietoja olisi vaihdettu ja juttuja kerrottu. Persoonia se valoitti, mutta tässä pelityypissä se vei vain aikaa. Oikea ratkaisu olisi ollut: Suoraan vain seikkailua kohti!
Oma hahmoni pysyi hengissä yllättävän kauan, mutta joku hiisi senkin sitten lopulta muussasi. Hävisin aloiteheiton, joten PJ heitti sitten kahdella heitolla minut kuoliaaksi: ensin meni suojauksen läpi niin että kosahti ja seuraava heitto pudotti kestävyyspisteet nolliin. Sain seuraavaksi hahmokseni sitten yhden palkollisen, joka taisi sekin kuolla heti kättelyssä (en edes muista enää). Kun ainoa hengissä selvinnyt pelaajahahmo luikki takaisin kylään retkue saatiin uudelleen kokoon ja lähdimme lyömään päätämme taas Karjalan mäntyyn: ei se temppeli nyt vaan voi niin paha olla!
Aiemmin tylsiksi/typeriksi epäilemäni vaiheet, eli hahmon tekeminen noppia heittelemällä ja varustelistan laatiminen olivatkin itse asiassa hauskoja. Uskoisin sen johtuneen siitä, että kaikki pelasivat vähän "kieli poskessa"-mentaliteetilla. Olisihan sitä voinut nysvätä tuntitolkullakin pohtimalla hankkiako kirves vai keihäs. Ja todeta lopuksi että ei ole varaa kumpaankaan.
Hahmojen luominen nopilla oli simppeliä ja itse asiassa aika kivasti ratkaisi pelkoni siitä, että kun hahmot kuolevat tasaisesti, niin eivätkö ne sitten vain ole persoonattomia klooneja? Eivät ainakaan lähtökohtaisesti, sillä nopat arpovat sattumanlakien mukaisesti hahmon ominaisuudet. Ensimmäinen hahmoni oli noppien tuloksen vuoksi voimiltaan vahva, mutta viisaudeltaan pökkelö. Siis soturi. Toinen hahmo (joka yhä edelleen pyristelee tässä 900-luvulle sijoittuvassa pseudohistoriassa elävien kirjoissa) on taas viksu ja ketterä, mutta ihan onneton ripuliranne mitä voimiin tulee. Siis noita/velho.
Päällimmäinen mielikuva: ei tämä nyt mitään syvällistä draamaa ole tai tarinankerrontaa parhaimmillaan. Fiilis oli pikemminkin kuin Nintendo 8-bittistä pelatessa. Juoni on aika olematon, tehtävät ovat vaikeita ja selviytyminen perustuu yritykseen ja erehdykseen. Uusia yrityksiä ei tule, mutta kun aikasi tahkoat, niin opit lopulta mikä liike välttää ikävän kuoleman ja pääset eteenpäin!
Ja tästä huolimatta oli hauskaa/outoa huomata kiintyvänsä omaan tykinruokaansa. Siitä joskus toiste.
PS. En välttämättä hallitse alan/skenen kaikkea sanastoa, joten... Minkäs teet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti