D&D: Seikkailu alkaa

Ropeconista matkaan tarttui Dungeons&Dragonsin 5.edition Starter Set. Se piti sisällään perussäännöt, valmishahmoja ja valmisseikkailun "Lost Mine of Phandelver". Sekä noppasetin.

Elokuun lopulla minä + kolme pelaajaa sitten istuimme pöydän ääreen selvittämään, että mikä ihme on tämä Phandelverin kadonnut kaivos.

Tarina sijoittui Forgotten Realmsin maailmaan, mutta kyseisen fantasiamaailman tunteminen ei ole missään nimessä tarpeen. Tiedoksi riittää, että kyseessä perusfantasiamaailma ja lopun maailmansisällöstä voi keksiä itse tai olla keksimättä.

Peli tarjoaa valmiin taustatarinan: Viisisataa vuotta sitten maailmankartalta katosi Phandelverin kaivos, joka oli ollut kääpiöiden ja maahisten (suomennokseni sanalla 'gnome') yhteistyön tulos. Kullan yms. lisäksi tässä kaivoksessa oli myös suuri maaginen potentiaali. Nyt kääpiömainarit Gundren, Tharden ja Nundro Rockseeker uskovat löytäneensä kyseisen kaivoksen.

Gundren Rockseeker palkkaa Neverwinterin kaupungista avukseen kolme seikkailijaa, joiden tehtävänä on saattaa hänet ja varustekuorma Phandalinin kaupunkiin. Phandalin oli aiemmin kukoistava yhteisö, mutta Phandelverin katoamisen ja lukuisten erilaisten katastrofien seurauksena se on kutistunut muutaman urhoollisen uudisasukkaan ylläpitämäksi kyläpahaseksi.

Tässä seikkailussa Gundrenin ei ollut vaikea saada apulaisia, sillä sattumoisin kaupungissa oli myös hänen serkkunsa Thoradin (yksi pelaajista). Thoradin on - yllätys, yllätys - myös kääpiö, aiempi ammattisotilas, sittemmin uskonnollisen herätyksen kokenut pappi eli Cleric. Thoradin pyytää Gundrenin apuun kaksi ystäväänsä, ihmissoturi Kosefin ja haltiavelho Therelin. Molemmat suostuvat, koska rahaa...

Aamun tullen kolmikko saapuu tapaamaan Gundrenia kaupungin portille. Mukaan on lähdössä myös toinen ihminen, ritari nimeltä Sildar Hallwinter. Kosef, joka on aatelinen, tietää Sildarin työskentelevän Lordien neuvoston hyväksi (Lordien neuvosto = Lords Alliance).

Matka sujuu rauhallisesti aina siihen pisteeseen asti kunnes joukko kääntyy Kolmikarjuntielle suuntana Phandalin. Gundren ja Sildar ilmoittavat menevänsä edellä, vankkurit jäävät kolmikon haltuun. Therelin eteerisyys alkaa hiertämään välejä, mutta kaikki tällaiset kiistat unohtuvat, kun puolenpäivän jälkeen kolmikko törmää tiellä makaaviin surmattuihin hevosiin: Gundren ja Sildar ovat joutuneet väijytykseen!

Kosef ja Thoradin menevät tutkimaan hevosen raatoja tarkemmin ja sillä hetkellä kaksi nuolta iskeytyy tiehen ja kaksi hiittä (goblins) rynnistää tielle kaksikon kimppuun. Therel saa lisää nuolia itseään kohti. Seuraa kampanjamme ensimmäinen hurja taistelu, joka päättyy, kun Therel pistää loitsullaan koko metsän palaamaan. Onneksi metsäpalo ei kuitenkaan leviä hallitsemattomaksi ja vain vihulaiset kuolevat.  Sildarin ja Gundrenin hevoset kiskotaan syrjään ja matka jatkuu kohti Phandalinia.

Valitettavasti sankareille paljastuu perillä, etteivät Sildar ja Gundren ole saapuneet paikalle (ylläripylläri) ja kauppias Barthen - muuten mukava mies - ei ole halukas maksamaan mitään palkkioita epämääräiselle kolmikolle, joka vain ilmoittaa että heille on luvattu rahaa.

Nyt kaikkia harmittaa. Thoradinillekin alkaa tulla kurja olo, kun tajuntaan hiipii ymmärrys, että serkku on hiisien vankina. Pelinjohtaja vihjaisee Barthenin suulla, että hiisillä saattaisi olla lähettyvillä jonkinlainen tukikohta.

Kolmikko palaa samoja jälkiä takaisin ja kas kummaa, sieltähän palaneen metsän keskeltä löytyy kuin löytyykin polku. Ja ansa! Joka vältetään. Mutta sitten tulee toinen ansa! Kosef roikkuu ylösalaisin ansalangassa, mutta hänet pelastetaan ja kaikkien helpotukseksi Kosef putoaa päälleen niin ei mene luita poikki. Matka jatkuu ja sitten...

Luola!

Näyttää hiisien luolalta!

Ja sitten tulee nuolesta.

Seikkailu jatkuu.

Ensimmäinen peli: Suicide Hour, osa I

Sain lopulta kokoon kaksi erillistä peliporukkaa kokeilemaan miltä tuntuu Call of Cthulhu: Suicide Hour, joka löytyy Reckoning of the Dead-nettisivulta. Suicide Hour on yhden A4-paperin kokoinen valmisseikkailu, jossa on valmiiksi tehdyt hahmot. Pelihahmot ovat New Yorkin kaupungin poliiseja vuonna 1947, jotka lähetetään tutkimaan outoa joukkoitsemurhaa Chinatowniin.

Valmistauduin peliin katsomalla Into the Darknessin kaverien session Youtubesta ja sitä jäljitellen lähdin sitten tutkimaan, että millaiseksi muodostuisi Suicide Hour minun pelinjohtamanani.

Seuraa siis spoilereita, jos aiot itse pelata kyseisen skenaarion läpi.

Pelaajia oli tässä ensimmäisessä ryhmässä kolme. Heidän hahmojensa nimet olivat Jonathan Smith, Richard "Dick" Hardy ja Jonathan Corwin. Kaikki - 1940-luvun maailmasta johtuen - valkoihoisia miehiä. Smith oli etsivistä kokenein, hänellä oli taustallaan useiden vuosien työkokemus. Hardy oli uusi tulokas, Corwin puolestaan 2.maailmansodan veteraani.

Poliisiasemalla työvuoro on alkamassa. Poliisiaseman etsiväryhmää johtava kersantti Milligan sai soiton partiopoliiseilta, että Chinatownista oli löydetty outo rikospaikka. Koska Smith on etsivistä vanhin, hänet nimitetään alustavasti vastaavaksi tutkijaksi.

Automatkalla Chinatowniin käy jo ilmi, että musiikkia ja klubeissa käymistä rakastava Hardy ei oikein tule toimeen kahden muun tutkijan kanssa. Rikospaikalla,  joka sijaitsee eräässä ränsistyneessä ja hylätyssä kerrostalossa, kolmikko tapaa kaksi konstaapelia ja kersantin, joilta he kuulevat, että rikospaikan varsinaisesti löytänyt poliisi on viety sairaalaan, koska tämä järkyttyi niin pahoin rikospaikan brutaaliudesta.

Etsivät siirtyvät konstaaplein ohjeiden perusteella sisälle rakennukseen. Jo ovensuussa vastaan tulee voimakas verenhaju. He kipuavat toiseen kerrokseen ja tyhjillään olevaan asuntoon. Asunto on merkkien perusteella narkkarien käyttämä huumeluola. Keskelle huonetta on vedetty ympyrään yhdeksän tuolia. Näistä tuoleista kahdeksalla istuu vainaja, yhdeksäs tuoli on tyhjä. Jokaisen vainajan vatsa on viilletty auki ja suolet on vedetty yhteen kasaan ympyrän keskelle lattialle. Joka paikka on veressä. Kahdeksasta vainajasta kuusi näyttää huonokuntoisilta kadunmiehiltä, mutta kaksi vainajaa on huomiota herättävän hyvin pukeutuneita nuoria miehiä.

Etsivät aloittavat tutkimustyöt. Hardy lähetetään konstaapelien kanssa tutkimaan muu rakennus ja eräästä huoneistosta löytyy sammunut narkomaani. Jututtaessa selviää, että hän kuuli seurueen saapumisen rakennukseen, mutta muuta hän ei osaa sanoa. Hardy antaa hänelle suorastaan ruhtinaallisen suuren palkkion ja pyytää tätä pitämään silmänsä ja korvansa auki. UUsi tapaaminen sovitaan seuraavalle päivälle.

Smith ja Corwin tutkivat huonetta. Alkaa vaikuttamaan siltä, että jokainen vainaja viilsi itse vatsansa auki ja kiskoi suolensa ulos. Mutta kuka istui yhdeksännellä tuolilla? Mikä johti groteskiin joukkoitsemurhaan? Huoneesta löydetään kirjekuoria, joiden sisällä on heroiinilta näyttävää punaista jauhetta. Lisäksi kuorien päälle on piirretty tyylitelty punainen lohikäärme. Etsivät muistavat, että senniminen ravintola löytyy Chinatownista, mutta vastaako kirjekuorien logo ravintolan logoa?

Vainajien taskut tutkitaan. Hienosti pukeutuneet nuoret miehet osoittautuivat Jason Campbelliksi ja Christopher Roberts III:ksi, joka sattuu olemaan kaupungin pormestarin poika. Juttu saa äkillisesti poliittisia ulottuvuuksia, joten Smith kiirehtii soittamaan asiasta etsiväryhmän kersantille. Kersantilta he saavat myös kuulla, että Chinatownin ravintola Red Dragon on "no-go" paikallispoliiseille, sillä ravintolan johtaja Johnny Cheng on FBI:n tarkkailtavana. Liittovaltion poliisi nimittäin epäilee Johnny Chengin  kuuluvan kiinalaiseen mafiaan eikä FBI halua paikallispoliiseja sotkemaan tutkimuksiaan. Kersantti lupaa kuitenkin tehdä parhaansa jotta etsiväkolmikko pääsisi haastattelemaan Chengiä.

Rikospaikalle tulevat tekniset tutkijat löytävät lattialta paperinpalan, johon on kirjoitettu ilmeisesti huonoa runoutta ja signeerattu kirjaimin "JDS". Ällöttävämpi löytö tehdään suolikasasta, jonka alle on hautautunut noin nyrkin kokoinen musta kivi. Kivi siirtyy Corwinin haltuun, joka lähtee viemään sitä yliopistolle tutkittavaksi, sillä kiveen on kaiverrettu omituisia riimuja. Niiden katsominen täyttää Corwinin jostain syystä pelontunteella ja tuntuu kuin riimujen merkitys olisi aivan kielen päällä, mutta kuitenkin tavoittamattomissa.

Smith ja Hardy vievät suru-uutisen pormestarille. Tältä he saavat kuulla, että Christopher ja Jason olivat ystäviä ja opiskelivat molemmat yliopistolla, mutta viimeaikoina opinnot olivat saaneet tehdä tilaa juhlimiselle. Pormestari myös mainitsee nimeltä Christopherin toisen ystävän, Stephen Monroen, joka myös opiskelee yliopistolla.

Matka jatkuu siis yliopistolle. Christopherin ja Jasonin huoneesta löytyy lisää huumeita. Kirjastotutkimus paljastaa Jason Campbellin lainanneen vastikään John DeSannax-nimisen kirjailijan tekemän kirjan New Yorkin kummituksista. Stephen Monroen kuulustelu paljastaa, että Christopherin ja Jasonin alamäki alkoi kuusi kuukautta sitten, jolloin kaksikko alkoi käydä myös kirjoittajapiirissä. Monroe osaa nimetä vain yhden toisen piirissä käyneen henkilön: Michael Beck.

Beckiä ei kuitenkaan haastatella vielä, sillä kersantti antaa kolmikolle luvan mennä Red Dragoniin tapaamaan Johnny Chengiä. Etsivät marssivat ravintolaan ja vaikka huomaavatkin ettei ravintolan logo vastaa kuorien logoa, he haluavat silti tavata Chengin. Lyhyen odottamisen jälkeen Chengin käskyläiset saapuvat kutsumaan etsivät takahuoneeseen sillä ehdolla, että he luopuvat aseistaan. Etsivät, varsinkin Smith, ei ole halukas, mutta lopulta aseet jätetään Hardyn haltuun, joka ei siis pääse vanhempien etsivien päätöksellä tapaamiseen. Hardy jää pöytään istumaan kun Smith ja Corwin lähteävät tapaamaan huumepäällikköä.

Pelikerta päättyi tähän. Sessio kesti kolmisen tuntia, osan ajasta vei Cthulhun periaatteiden ja sääntöjen läpikäyminen. Noppa pyöri vinhasti ja tuloksia syntyi.

Cthulhussa minun mielestäni oli ongelmana se, että tietyt asiat vain täytyy löytää, jotta tarina etenisi. Miksi siis heittää noppaa?

Cthulhun kutsu

Ostin siis D&D:n Starter Setin Ropeconista. Minulle high fantast on jotenkin ollut aina vähän vaikea laji ja jo valmisseikkailun ensimmäisellä sivulla hihittelin kyynisesti, kun taustatarinassa kerrottiin kääpiöiden ja tonttujen välisistä sopimuksista. En ollut kypsä D&D:n maailmaan. Lisäksi kevytsääntökirja hirvitti sillä sääntöjä tuntui olevan paljon ja minusta tuntui, että en kerta kaikkiaan hahmota niitä.

Cthulhun kutsu vain voimistui.

Googlettamalla sain selville, että myös Chaosium (Cthulhun kustantaja) oli julkaissut aloittelijaystävälliset pikasäännöt eli Quick Start Rulesit. Ne myös löytyivät ilmaiseksi internetistä.  Monimutkaisilta nekin vaikuttivat, mutta onneksi on internet ja Youtube. Erityisesti amerikkalaisen roolipelaaja/kirjailija Seth Skorkowskyn hyvin laaja videosarja Cthulhun säännöistä auttoi hahmottamaan, että miten tämän kaiketi pitäisi toimia (suosittelen tutustumaan Skorkowskyn videoihin, linkki on tässä.) Sääntöjärjestelmä vaikutti kyllä Cthulhunkin kohdalla ylivoimaiselta, mutta vanhan pelinjohtajani esimerkkiä ja neuvoja seuraten tein vain päätöksen, että minä pelautan miten pelautan, otan käyttöön mitä sääntöjä otan ja piste. Pelaajille tämä oli myös ok, sillä varoitin heitä toki, että en voi nyt sitten taata tyylipuhdasta Cthulhua, vaan jotain siltä väliltä.

Mutta sitten olisi pitänyt löytää vielä peli...Valmisskenaario ei houkuttanut, joten jälleen kerran internet tuli avuksi.

Pidän poliisiproseduurisarjoista ja olen ollut aivan hurahtanut Siltaan, True Detectiveen ja Mindhuntersiin. Joten kun löysin tämän, niin siitä se innostus lähti. Varsinkin kun vielä löysin Youtubesta Cthulhua pelaavan porukan, joiden ohjelmassa Into the Darkness pelattiin kyseinen skenaario Suicide Hour, niin päätin että tämä se on. Ensimmäinen pelinjohtamani peli tulisi olemaan Suicide Hour Call of Cthulhun pikasäännöillä vedettynä

Into the Darkness- kanava löytyy täältä
Suicide Hour heidän pelaamanaan täältä.

Pelinjohtaja

Syksy 2018 toi muutoksia omaan roolipeliharrastukseeni. Vuosia koolla ollut peliporukka hajosi, koska Elämä. Eli työt veivät osan porukasta muualle Suomeen.

Hyvien ystävien poismuutto ja peliporukan hajoaminen olisivat jo itsestään olleet surun hetkiä, mutta lisämurheen toi se, että kertaheitolla menetimme molemmat pelinjohtajat. Itse harrastus oli siis uhattuna.

Kuten olen täälläkin tainnut joskus kirjoittaa, pelinjohtaminen ei ole minua koskaan kiinnostanut. Olen ollut tyytyväinen pelaajana. Nyt oltiin kuitenkin tilanteessa, että oli pakko alkaa pelinjohtamaan. Ja niin tapahtui.

Kimmoke tuli Ropeconissa. Jostain syystä aloin siellä kuulla hyvin vahvana Cthulhun kutsun, jota emme ole aiemmin pelanneet. Pyörittelin käsissäni useaan otteeseen Cthulhun sääntökirjoja, mutta koska hinnat olivat sen hetkisessä budjetissa suolaiset, ne jäivät hyllyyn. Varsinkaan kun en saanut oikein selvyyttä siitä, että kumpi näistä kirjoista "Call of Cthulhu Investigator Handbook" vai "Call of Cthulhu Keeper Rulebook" nyt olisi se kirja, joka olisi ensimmäisenä syytä hankkia. Niinpä päädyin ostamaan Dungeons&Dragons Starter Setin, koska paketti lupaili, että siellä olisi pikasäännöt ja aloitusseikkailu. Järkeilin mielessäni, että sääntöjen opettelemisen lisäksi olisi hyvä, jos olisi joku valmis seikkailu vedettäväksi niin ei täytyisi käyttää energiaa oman seikkailun laatimiseksi.

Niin ja tarttui mukaan myös pieni noppasetti. Toinen noppasetti löytyi Starter Setistä.

Lopulta päädyin kuitenkin vetämään Call of Cthulhua. Siitä lisää myöhemmin.
Ehkä.

Potku

Uusin kampanja eteni vähän hitaasti. Pelin piti olla kauhua, mutta toistaiseksi kauhu oli jäänyt aika kauaksi ja pelistä oli tullut tutkimusorientoitunut. Ihan mielenkiintoista, mutta odotin sitä kauhua.

Niinpä laitoin tuulemaan. Sivuhenkilö yritti puukottaa veljeni, joten hahmoni potkaisi sivuhenkilöä naamaan oikein kunnolla. Väkivalta eskaloi tilanteen siihen, että kaikki pelaajahahmot ovat nyt pahoissa ongelmissa yhtä lukuun ottamatta. Yksi makaa taju kankaalla kannibaalien pihalla valtimo auki (kun ikkunan särkeminen meni häneksi) , me loput olemme lukittuina kannibaali-ihmissuden kanssa kellariin.

On enemmän kuin todennäköistä että peli loppuu kohta kaikkien pelaajahahmojen kuolemaan, ja se on kaiketi minun syyni.

Mutta olipa hauskaa!

Tilastoja

Vaikka mitään ei olekaan viime aikoina kirjoitettu, niin ei se tarkoita, etteikö olisi pelattu loppuvuonnakin. Tahti hiljeni kyllä kevääseen nähden, mutta kesään verrattuna oli vilkasta.


Todennäköisesti pelivuosi 2016 on kuitenkin nyt paketissa, vaikka päiviä vielä onkin edessä. Olen menossa työmatkalle ja siellä ei pelailla, joten pistellään pikkaisen tilastoa omaksi ja muiden iloksi myös julkiseen jakoon. Siitä voi sitten tehdä päätelmiä, että onko sitä tullut pelattua vähän vai runsaasti.


Pelikertoja tuli yhteensä 70. Niistä lautapelejä pelattiin kolme kertaa, suunnittelupalavereja, joilla pohdittiin tulevia pelikampanjoita oli kaksi. Muuten pelit jakautuivat seuraavasti:


- Menneisyyden varjot (kampanja alkoi jo vuonna 2015): 6 krt
- Jeeppipelejä: 7 krt
- Dungeons&Dragons: 12 krt
- FATE: 5 krt
- Against the Darkness: 5 krt + 1 suunnittelupalaveri (osa peleistä pelattiin Skypen kautta)
- Tsernobyl, rakastettuni: 8 krt + 1 suunnittelupalaveri
- Astraterra: 3 krt
- Larppeja: 2 krt
- Eternals: 2 krt


Loput 15 kertaa olivat kertapelejä, joista osa on vielä kokeiluasteella, osa on skenaariokisojen tuotoksia ja osa julkaistuja kertapelejä.


Jos katson kalenterini päivämääriä, niin kevätkautta on hallinnut Menneisyyden varjot, jeeppipelit, Against the Darkness sekä D&D. Välissä on ollut tilaa myös FATElle ja larpeille. Kesä on ollut hyvin hiljainen, ja syksyllä ei ole pelattu kuin oikeastaan yksi täysimittainen kampanja eli Tsernobyl. Syksy on ollut selkeämmin kertapelien aikaa, koska kiireiden/perhesyiden takia mahdollisuutta kampanjaan ei ole ollut.

Hiljaiseloa

Kesä oli pelien suhteen hiljaista aikaa. Oli lomia ja työmatkoja, henkilökohtaisia menoja. Nyt on kuitenkin syksy tullut ja pelitkin alkanevat taas pyöriä suhteellisen säännöllisesti. Tähän mennessä on tullut pelattua Ropeconin skenaariokisaan osallistuneita pelejä (en päässyt coniin paikalle, vaikka mieli olisi vähän tehnyt, mutta työt vei sen verran mehut).


Pelatuksi on nyt tullut Yövuoro ja Krokotiilinkyyneleet. Lisäksi yhden kerran olen päässyt kokeilemaan uutta suomalaista roolipeliä Hood. Niistä sitten myöhemmin paremmalla ajalla lisää pelikokemuksia/peliraporttia.